AmisOsaa -verkosto: Kokeista ja tarjoilijoista on valtava pula!

AmisOsaa -verkosto: Kokeista ja tarjoilijoista on valtava pula!

Koronan aiheuttama ravintolasulku vei kokit ja tarjoilijat ravintoloista. Osa heistä lomautettiin, osa sai uuden työn esimerkiksi kaupan alalta. Lomautetut ovat palanneet töihin, mutta osa jäi uusiin töihin toiselle alalle.

Ravintola-alalla on nyt vahva usko tulevaan. Tilanteen odotetaan normalisoituvan nopeasti ja kesästä odotetaan ennätysvilkasta. Myös matkailuelinkeino elpyy sekä kotimaisten että kansainvälisten matkailijoiden osalta, mikä lisää entisestään kysyntää ravintola-alalla.

Nyt ravintolat ovat entistä halukkaampia ottamaan opiskelijoita esimerkiksi oppisopimuksella töihin. Oppisopimuksessa opiskelija saa yleensä harjoittelijan palkkaa ja samalla saa suoritettua harjoittelujakson opintoihinsa. Nykyään oppisopimus voi olla myös lyhyempi jakso koko tutkinnon suorittamisen sijaan ja siten myös työnantajalle mielenkiintoisempi.

Tutkimusten mukaan ravintolaruokailujen määrä kasvaa, joten tarvetta palveluille ja tekijöille on. Ravintolat eivät tule häviämään Suomesta. Päinvastoin uusia ravintoloita on tullut ja tulee edelleen lisää esimerkiksi Oulun keskustaan.

Ravintola-alan ammatteihin on monta polkua

Ravintola-ala on monipuolinen ja kansainvälinen ala. Työn tekeminen on innovatiivista, trenditietoista, käytännönläheistä, lennokasta yhdessä tekemistä ja elämysten tuottamista. Alan opiskelijana pääsee työelämässä oppimisen jaksoilla hyvin verkostoitumaan työnantajiin ja tutustumaan erilaisiin työtehtäviin ja ravintoloihin. Monipuolisten työtehtävien vuoksi ravintola-alalla on helppo edetä uralla. Elämäntilanteen muuttuessa työnkuvaa on myös helppo vaihtaa.

Ravintola-alan ammatteihin on monta polkua. Nyt kannattaa kouluttautua alalle ja päästä valitsemaan itselleen sopiva ja mukava työpaikka pitkälle tulevaisuuteen. Hae nyt!

Oppilaitosverkoston puolesta Marjo Gärding ja Kari Heikkinen, Oulun Palvelualan Opisto


Kirjoitus on AmisOsaa -verkoston ajankohtaisblogi 2/2022. Kevään 2022 aikana AmisOsaa -oppilaitosverkosto jatkaa blogitekstien kirjoittamista ajankohtaisista aiheista.

Lue AmisOsaa -verkoston ajankohtaisblogi 1/2022: Osaavat tekijät ja yhteistyö työelämän kanssa

AmisOsaa -verkostossa Koulutuskuntayhtymä OSAO, Oulun Palvelualan Opisto OPAO, Suomen Diakoniaopisto SDO, PSK-Aikuisopisto ja Ammattiopisto Luovi jatkavat yksissä tuumin yhteisen viestin viemistä ammatillisen koulutuksen ajankohtaisista asioista työelämän suuntaan. AmisOsaa -toiminta käynnistyi osana Suomi100-tapahtumia 1.12.2017.