Ammattiosaamista nopeasti lisää
Löysitkö hyvän tekijän, mutta osaamista pitäisi lisätä? Voimme ratkaista tämän työelämälähtöisellä koulutuksella.
Ammatillinen koulutus tarjoaa monenlaisia mahdollisuuksia työntekijöiden osaamisen sekä työyhteisön kehittämiseen. Sopiva koulutus löytyy työpaikalla tarvittavan uuden osaamisen ja työntekijöillä jo olevan osaamisen pohjalta. Kun lähtötilanne ja tarpeet ovat tiedossa, suunnittelemme näiden perusteella teidän työpaikalle parhaiten sopivan ratkaisun.
Oulun Palvelualan Opistossa on runsaasti ammattiosaamista sekä puhdistusalalta että ravintola- ja catering-alalta. On kyse sitten tarjoilijoiden pätevöitymisestä kokin tehtäviin tai toimitilahuoltajien pätevöitymisestä rakennussiivouksen tehtäviin, autamme mielellämme.
Oppisopimus
Oppisopimusopiskelu soveltuu erinomaisesti myös työntekijöiden osaamisen kehittämiseen. Oppisopimuskoulutuksessa voi suorittaa myös yksittäisiä tutkinnon osia koko tutkinnon lisäksi. Oppisopimus on työnantajalle vaivaton tapa kehittää työyhteisöä.
Koulutustarjonta
Olemme koonneet tähän esimerkkejä koulutuksista, joiden toteutuksia olemme räätälöineet vastaamaan työelämän konkreettisia osaamistarpeita.
Puhtausalan ammattiosaamista osatutkintokoulutuksella

Rakennussiivous
Puhtaamman sisäilman puolesta Rakennussiivouskoulutuksessa pääset tutustumaan rakennussiivouspalvelujen työtehtäviin, saat työkokemusta alalta ja suoritat puhtaus- ja…
Tutustu ja hae →
Kotityöpalveluvastaava
Puhtaamman ja sujuvamman arjen puolesta Kotisiivouspalvelun ja työhön opastamisen osaaminen antaa hyvät valmiudet työllistyä alalle,…
Tutustu ja hae →Tukea esimiestyöhön

Monimuotoisen työyhteisön johtaminen
Monimuotoisuus työyhteisön voimavaraksi Monimuotoisen työyhteisön johtaminen -koulutus antaa esihenkilönä tai työnohjaajana toimivalle henkilölle valmiudet varmistaa…
Tutustu ja hae →
Tulevaisuuden johtamistaidot
Ota haltuun tulevaisuuden johtamistaitoja Tulevaisuuden johtamistaidot -koulutusohjelma Johtamistaitoihin uusia näkökulmia Asiakas- ja sidosryhmäyhteistyö Monimuotoisen työyhteisön…
Tutustu ja hae →Korttikoulutukset

Anniskelupassi
Mikä on anniskelupassi? Anniskelupassi on paperilla annettava todistus. Todistuksella todistat, että olet perehtynyt anniskelulainsäädäntöön ja…
Tutustu ja hae →
Hygieniapassi
Hygieniaosaamisen koulutus ja hygieniapassin suorittaminen Elintarviketurvallisuus on yksi oleellinen ja merkittävä asia ruoan valmistuksessa ja…
Tutustu ja hae →Lisätiedot
Lisätietoa työpaikan tarpeisiin räätälöidyistä koulutusratkaisuista voi kysyä koulutuspäälliköltä.