Monikulttuurisuus perehdytyksessä
Monimuotoisen työyhteisön johtaminen -koulutus antaa esihenkilönä tai työnohjaajana toimivalle henkilölle valmiudet varmistaa työskentelyolosuhteet monimuotoiselle ja yhdenvertaiselle työyhteisölle. Hän osaa perehdyttää ja ohjata työssään etnisesti, kulttuuriselta taustaltaan ja toimintakyvyltään erilaisia työntekijöitä. Hän osaa auttaa työntekijöitä sopeutumaan monimuotoiseen työyhteisöön.
Hän osaa kohdata työyhteisössä työskentelevät yhdenvertaisesti ja tasapuolisesti ja huomioi henkilöstöä ohjatessaan työntekijöiden erilaiset lähtökohdat ja kulttuurien erilaiset sosiaaliset järjestelmät. Hän osaa myös huomioida monimuotoisuuden ja siitä johtuvat erot viestinnässä ja vuorovaikutustilanteissa. Lisäksi hänellä on valmiudet perehdyttää ja opastaa työntekijöitä työkulttuuriin, koneiden ja laitteiden käyttöön, puhtaanapitoon ja/tai raaka-aineiden tai muiden tuotteiden käyttöön yhdellä työpaikan kannalta tärkeällä vieraalla kielellä.
Koulutus sopii erityisen hyvin henkilöille, joilla on alan työkokemusta ja/tai koulutusta, jotka toimivat työssään esimies-, perehdyttämis- ja/tai ohjaustehtävissä. Koulutus sopii myös alan yrittäjille, mikäli heillä on yrityksessään työntekijöitä.
Hakeminen opiskelemaan
Kun olet hakenut meille opiskelemaan, opettaja on sinuun yhteydessä ja sopii haastattelun ajankohdan. Ota haastatteluun mukaan opiskelu- ja työtodistukset. Nykyisen osaamisesi pohjalta suunnittelet opettajasi kanssa, millaista osaamista vielä tarvitset. Tämä vaikuttaa myös opintojen kestoon ja lähiopetuksen aikatauluihin. Saat lisätietoa vaihtoehdoista haastattelussa.
- Hakuaika: Jatkuva haku
- Kielitaitosuositus: B2.2
- Opintojen kesto ja ajankohta: Koulutuksen kesto vaihtelee opiskelijan lähtötilanteen mukaan, keskimääräinen kesto on 4-6 kuukautta.
- Opiskelumuodot: Opiskelu toteutetaan joko oppisopimus- tai monimuotokoulutuksena. Oppisopimuskoulutuksessa opiskelumaksua ei ole. Omaehtoisen monimuotokoulutuksen opiskelijamaksu on 75,00 € (yksi tutkinnon osa).
Opiskeluun liittyviä käytännön asioita
- Opintojen rahoitus
- Opintojen kustannukset
- Aikaisemmin hankitun osaamisen tunnustaminen
- Opiskelu oppisopimuksella
- Ammattitutkintostipendi tutkinnon suorittaneille
Koulutuksen sisältö
Koulutus sisältää lähiopetusta ja itsenäistä opiskelua henkilökohtainen osaamisen kehittämissuunnitelman (HOKS) mukaisesti. Näyttö suoritetaan omalla työpaikalla esimerkiksi työskentelemällä ohjaustilanteissa monimuotoisessa työyhteisössä.
Koulutuksen aikana suoritetaan Monimuotoisen työyhteisön johtaminen (20 osp) majoitus- ja ravitsemisalan esimiestyön erikoisammattitutkinnosta.
Jatko-opintomahdollisuudet
Koulutuksen suoritettuasi voit jatkaa koko majoitus- ja ravitsemisalan esimiestyön erikoisammattitutkinnon tai puhtaus- ja kiinteistöpalvelualan erikoisammattitutkinnon suorittamista.