Palvelukeittiön osaajaksi
Hanki osaamista palvelukeittiössä toimimiseen:
- Ruokien hygieeniseen ja turvalliseen vastaanottamiseen, kuumentamiseen sekä valmistamiseen.
- Ruokien esille laittamiseen ja asiakaspalveluun.
- Astiahuollon sekä keittiön puhtaanapidon tehtäviin.
Koulutus on tarkoitettu palvelu- ja jakelukeittiöillä työskenteleville. Palvelukeittiöitä on esimerkiksi kouluissa ja päiväkodeissa. Palvelukeittiöihin ruoka tuodaan keskuskeittiöltä tai tuotantokeittiöltä. Palvelukeittiössä ruoka tarvittaessa kuumennetaan. Lisäksi palvelukeittiössä voidaan tehdä pienimuotoista ruoan valmistusta, kuten aamupuuron keittäminen tai perunoiden keittäminen.
Koulutuksen sisältö
Koulutus toteutetaan oppisopimuksella, jolloin se on maksutonta sekä opiskelijalle että työnantajalle.
Jos sinulla ei ole alan työpaikkaa, opinnot on mahdollista suorittaa myös esimerkiksi työttömyysetuudella opiskellen. Muista varmistaa TE-toimiston tai kuntakokeilun asiantuntijalta oikeutesi opiskella työttömyysetuudella ennen opintojen aloittamista.
![](https://opao.fi/wp-content/uploads/2022/06/Oppisopimus-pahkinankuoressa_Oulun-Palvelualan-Opisto-1024x1024.png)
Lähiopetuksen aikataulu (syksy 2024)
Palvelukeittiön toiminnot (15 osp)
Koulutus sisältää lähi- ja etäopetusta sekä itsenäistä opiskelua. HOKSin mukaisesti osatutkintokoulutuksessa suoritetaan ravintola- ja cateringalan perustutkinnosta palvelukeittiön toiminnot -tutkinnonosa (15 osp). Ammattiosaamisen näytön opiskelija suorittaa omalla työpaikallaan.
26.8.2024
- Orientaatio, hygienia, omavalvonta (lisäksi hygieniaosaamisen testi)
16.9.2024
- Ruoka- ja tarviketilaukset, huomioiden hävikki, Tuotetarrat, tuoteturvallisuus, GN-astiat
30.9.2024
- Erityisruokavaliot, tapakulttuuri, ravitsemissuositukset, asiakaspalvelu, some, englanti
14.10.2024
- Ruokien vastaanotto, valmistus / kuumennus, erityisruokavalioita käytännössä, esille laitto, astiahuolto (keittiössä)
Syksyllä 2024 (tarkempi aikataulu ilmoitetaan myöhemmin)
- Hätäensiapu n. 7 tuntia (jos EA 1 ei ole voimassa).
Lähiopetus järjestetään klo 14.00-18.00 Oulun Palvelualan Opistolla (pl. hygieniaosaamisen testi ja hätäensiapu).
Ylläpitosiivousosaamista ravitsemisalan ammattilaisille
Onko sinulla tarvetta täydentää palvelukeittiössä työskentelyn osaamista ylläpitosiivouksen opinnoilla? Voit opiskella palvelu- ja jakelukeittiön toimintojen lisäksi ylläpitosiivousta.
Voit opiskella molempia osioita yhtä aikaa tai aloittaa opinnot suorittamalla ensin yhden osion ja jatkamalla sen jälkeen toiseen osioon. Ylläpitosiivouksen ja palvelukeittiössä toimimisen opintokokonaisuudet toteutetaan keväisin ja syksyisin.
![Kolme kuvaa, joissa puhtausalan opiskelijat ja ohjaajat tekevät erilaisia puhdistustoimenpiteitä](https://opao.fi/wp-content/uploads/2023/12/Yllapitosiivouksen-perusteet_Oulun-Palvelualan-Opisto.png)
Ylläpitosiivouksen perusteet
Ylläpitosiivousosaamista ravitsemisalan ammattilaisille Hanki osaamista ylläpitosiivouksen perusteisiin ja valmiuksia ohjata puhtaanapitohenkilöstöä. Koulutus on tarkoitettu ravitsemisalan…
Tutustu ja hae →